lauantai 27. heinäkuuta 2013

Täältä tullaan avaruus!



Avaruus, tuo suuri ja tutkimaton, on myös lukemattomien lastenlaulujen aihe. Avaruudesta meitä katselevat taivaankappaleet ja vieraiden planeettojen olennot, ja sitä lähtevät innokkaasti tutkimaan urheat astronautit sekä koirat ja jokunen onneton henkseleiden etsijä.


Koiria ja karhuja avaruudessa


Kun ihminen oli saanut rakettinsa lentämään maan kiertoradalle, lähetti hän ensimmäiseksi matkustajaksi Laika-nimisen koiran. Laikan tassunjäljissä liitää myös Avaruus-snautseri, jonka avaruustähtisumussa on niin jännittävä äänimaisema, että aikuiskuuntelijoita saattaa pelottaa. Outoja ääniä on myös Karhun kuumatkalla, jossa "paukkui, räiskyi, vinkui, soi, karhu huusi ohhohhoi!" Sen sijaan riemukkaassa koko perheen suomirockhitissä kaupunkikoira Musti uneksii siitä, mitä on taivaan takana. "Ei ollut hän sukua Laikalle, mutta päässyt oli Laikan paikalle", laulaa Kengurumeininki tässä lastenmusiikin pikkuklassikossa.

Kaarle & laulavat liskot: Avaruus-snautseri (Baari Labalaikka, 1997)
Ville Hukkinen: Karhun kuumatka (Essen tessen teikar soi, 1985)
Kengurumeininki: Musti-astronauttikoira (Linnunradan sankarit, 2001)

Kengurumeiningin Linnunradan sankarit on itse asiassa nimensäkin mukaisesti avaruusaiheinen teemalevy, jossa ovat mm. kappaleet Rakettimatkapaketti, Linnunradan sankarit, Herra kuu, Tähtisade ja Avaruuden kukkia.



Toinen temaattinen avaruuskokonaisuus ilmestyi kesällä 2010, kun jyväskyläläinen lastenmusiikkiorkesteri Loiskis ensiesitti Avaruus-konserttinsa ja kilpailutti kuulijoillaan sen neljä kappaletta. "Tää ei oo huviretki vaan valloitus", laulettiin voittokappaleessa Täältä tullaan avaruus, joka sai lähes puolet äänestyksen äänistä.

Muissa lauluissa opitaan esimerkiksi, että "planeetoilla on kaikilla hyvät puolensa mut jokaisella myös huolensa", tai todetaan hauskan viulu- ja sordiinovetoisen chachan tahtiin, ettei avaruuteen pääse ruotsinlaivalla "eikä muutenkaan kai pienellä vaivalla".

Loiskis: Planeetat, Täältä tullaan avaruus, Avaruuteen pääsee kaukoputkella ja Avaruusraketti (Kymppi, 2010)



Avaruutta valloittamaan!


Avaruuteen pääsee varmasti kaukoputkellakin, mutta kyllä kunnon menopelillä on hauskempaa porhaltaa kohti tähtiä ja Linnunradan uumenia. Joskus autokaan ei ole tavallinen auto. Peloton ja innokas joukko lähtee rokkikitaran säestämänä salaiselle avaruusretkelle Avaruusautolla Vesala Klaanin samannimisessä kappaleessa, ja Hevisauruksella on avaruusmenopelinään Viikinkilaiva. Eikä sekään haittaa, jos kulkuneuvoon tulee vikaa, sillä aina voi kurvata korjaamon pihaan. "Eihän raketilla voi kaahata, jos moottoria yskittää", lauletaan Avaruuden autokorjaamolla.

Jos raketti kuitenkin osoittautuu toimivaksi, on joillakin onnekkailla kunnia saada ohjata sitä. Kukapa ei haluaisi olla kuuraketin kapteeni! "Hei hei hei ja onnea matkalle rohkeat astronautit", oli allekirjoittaneen lempirallatuksia lapsena. Aimo Mustosen tekstin lauloi levylle Esa Nieminen, joka huristeli Kuuhun saakka myös aikakauden hienoilla analogisyntikkasoundeillaan.

Hiukan aiemmin samalla vuosikymmenellä oli kuultu mainiota kosketinsoitantaa Baddingin klassikossa Ihminen menee Kuuhun. Tässä M.A.Nummisen hillittömässä tekstissä avaruuteen on "aika helppo mahtua". 60-lukuisessa popswingissä vaihdetaan lentokoneesta rakettiin ja lopulta Kuuhun mittailemaan lukuja.

"Koti ihmisen onpi maan pinnalla, mut ain ihaillut hän tähtiä on taivahalla, hän on itsekin sinne alkanut tahtoa, ja sinne onkin aika helppo mahtua"

Vesala Klaani: Avaruusauto (Afrikan tähdet, 1989)
Hevisaurus: Viikinkilaivalla avaruuteen (Räyh!, 2011)
Hevisaurus: Avaruuden autokorjaamo (Kadonneen louhikäärmeen arvoitus, 2012)
Esa ja lapset: Lähtö avaruuteen (Pupujussi hyppäsi rokkaamaan, 1978)
Rauli Badding Somerjoki: Ihminen menee kuuhun (Niemisen pojat ja naapurin äijä - Suutari joonaksen iltapäivä osa II, 1971)





Hei kuu-ukko, täältä tullaan!


Lähtö avaruuteen ei suinkaan ollut ensimmäinen Aimo Mustosen avaruusmatka-aiheinen kappale. Hänen laulunsa Matkalla kuuhun ilmestyi jo Neil Armstrongin ja kumppaneiden kuulentovuonna 1969. Siinäkin "astronautti valmis on" ja Kuuhun saakka ollaan matkalla.

Kuu-aiheisia lauluja onkin paljon, muuta valtaosassa tuota kiertolaistamme tyydytään ihailemaan täältä maasta käsin: Kuu valaisee ja katselee meitä, hymyilee ja on öisin läsnä. "Sen kuva vedenpintaan heijastuu, on siitä laulettu niin monia lauluja, maalattu niin kauniita tauluja" laulaa Paukkumaissi ja mietti myös, "tietääkö Kuu-ukko ollenkaan, kuinka sitä täällä maassa katsellaan".

Kuu-ukko tietää varmasti ainakin ettei sen pidä lainkaan sureman, vaikka Saukki kiertääkin pari kierrosta. Sen verran on rakastettu klassikko soinut viiden vuosikymmenen aikana, että Musiikkisokkelon kysyessä avaruusaiheisten laulujen suosikkia, Pikkuoravien kuuraketti mainittiin useimmiten.

1950- ja 1960-luvuilla elettiin suuren avaruuskilpajuoksun aikaa, ja ensimmäistä kuulentoa suunniteltiin ahkerasti elokuvissa, kirjoissa, sarjakuvissa sekä niin aikuisten kuin lasten lauluissa. Stephen Fosterin yli sata vuotta aiemmin kynäilemä Oh! Susanna päätyi oravien hitiksi suomennoksesta vastaavan Saukin eli Sauvo Puhtilan sekä kappaleen sovittaneen Jaakko Salon ansiosta; pikkuoravien amerikkalainen esikuva Alvin & the chipmunks ei tietävästi ole kyseistä rallia versioinut. "Hei kuu-ukko, ei pidä sinun sureman. Tämä rakettimme hetkessä valmistuu ja sen määränpää on kuu", lauloi pikkuoravia esittävä Eino Virtanen tässä jo montaa sukupolvea viihdyttäneessä tarinassa, jossa Saukki etsii vyötään ja henkseleitään, joita on molempia tarvittu raketin rakennustarvikkeina.

Itse tehty vekotin oli myös Röllillä: Ensimmäinen emmentaalinautti lensi nimittäin Kuuhun savusaunan kiukaalla. Jytäjyrsijöiden kuuraketti ei sen sijaan kantanut kuin Kuusamoon. Vaan Kuuhun päästyä siellä on tietysti hyvä hypellä, sen tietää toinen hassusti korkealta laulava ryhmä, Smurffit.

Musiikkileikkikoululaisten kuoro: Matkalla kuuhun (Pienen laulajan lauluja, 1969)
Paukkumaissi: Kuu (Huhuu, Kuu, 2010)
Saukki ja oravat: Pikkuoravien kuuraketti (Saukki ja oravat, 1962)
Rölli: Ensimmäinen emmentaalinautti (Röllin laulut 1, 1986)
Jytäjyrsijät: Kuuraketilla Kuusamoon (Rottaradio, 2009)
Smurffit: Smurffit kuussa (Avaruudessa vol 5, 1998)






Muiden maailmojen elämää

Smurffit ovat käyneet avaruudessa monta kertaa: avaruusaiheisia tekstejä näillä dancekimittäjillä on ainakin Avaruussmurffi (Kesähitit vol 4, 1998) sekä Avaruussmurffin paluu ja Smurffit kuussa (Avaruudessa vol 5, 1998)

Muita otuksia ulkoavaruudessa edustavat esimerkiksi Satu Saarikon Avaruuskorento (Jazzkatti, 2012) sekä Henxelien pingviinin ja simpukan kaltaiset olennot hiukan vinksahtaneessa kansanmusiikista ponnistavassa riemukkaassa laulussa Avaruuden äärissä (Henxelit, 2008)

Elektronisempikin lastenmusiikki käsittelee sujuvasti avaruusaiheita: Leena Hurrin Avaruusmies tuijottaa planeettoja helikopterista (Mitä se leijona sanoo, 2005) ja Hiekkalaatikkojengi löytää antennipäisen otuksen piilosta kotipihalta. (Avaruusolio piilossa, Hiekkalaatikojengi, 2008)





Mitä siellä on? Voisipa siellä lentää!

Suurta ja ihmeellistä avaruutta voi pohtia vielä ainakin näiden laulujen parissa:

Mikko Perkoila: Avaruuden maisema (Hyönteiselämää, 1999), jossa katsellaan kaukaa eläinten ja ihmisten yhteistä kotia ja myös tähtiä sekä avaruuden maisemaa, jonka "suuri rauha rauhoittaa".

Olavi Uusivirta: Avaruuslaulu (Ipanapa 1, 2007)
"Mikä se oikein on", arvuuttaa Olavi aurinkokunnan kiertolaisia sekä hiukan kauempanakin näkyviä avaruuden kappaleita kauniissa kappaleessaan.

Hertan maailma: Avaruusasioita (Hertan maailma, 2009), jossa mietitään minne asti avaruus vie ja "onko jossain maailma uus".

Anna Kuoppamäki: Suuri on avaruus (Ipanapa 3, 2010), jossa "avaruus on koti tähtien".

Maaria Salmi ja lauluryhmä: Avaruuteen lennetään (Hannele Huovi, Soili Perkiö: Iloiset laulut 2, 1993)

Monelle tuttu avaruuslentolaulu on myös On allain avaruus. Tämän Lumiukko-animaation (The Snowman) tunnussävelmän Walking in the Air suomensi Tarleena Sammalkorpi. Käännöksen levyttivät ensimmäisinä Sakari Heikka ja Cantores Minores vuonna 1989, ja sen jälkeen sen mm. Tarja Merivirta, Arja Koriseva, Mari Palo, Sini Hyytiäinen sekä Musakatit ja Uomarinteen koulun musiikkiluokka. Antti Tuiskun tavoin moni artisti on sisällyttänyt laulun joulukonserttiohjelmistoonsa.



Mitä muistoja sinulla on tämän kirjoituksen lauluista? Puuttuuko listasta sinun suosikkisi? Kirjoita toki kommenttikenttään!

Avaruusaiheisia lastenlauluja kuullaan myös Lasten omassa radiossa osoitteessa www.lastenomaradio.fi

lauantai 20. heinäkuuta 2013

#1 Vesala Klaani - Afrikan tähdet (1989)

LASTEN LEVYKLASSIKKO


#1 Vesala Klaani - Afrikan tähdet (1989)

genre: afrikkalainen, jazz


Edward Vesalan ja Iro Haarlan lastenmusiikkiprojekti yhdistää afrikkalaista musiikkia suomenkielisiin teksteihin, joiden teemoina ovat luonnon, eläinten ja toisten ihmisten arvostaminen.

      ------------------------------------------------------------
      "Olen hylje, nimeni on Hyrre
      vedän takin ylle
      lähden kävelylle vähän tutkimaan maailmaa."

      (Hyrre hylje)
      --------------------------------------------------------------

Hyrre kohtaa kaupungissa liikaa autoja ja niin paljon saasteita, että vallan sairastuu ja päätyy lääkärin vastaanotolle, mutta pääsee lopulta onnellisesti taas kotirantaansa uimaan. Hyrren lisäksi Afrikan tähdet -levyllä tavataan mm. kilpailevia kissoja, lentävä poni sekä ihmeellinen pallo, joka pyörii vaan. Iro Haarlan teksteissä on lapsekasta havainnointia ja luonnonläheistä positiivisuutta. On epäreilua huijata tai pilkata toista, kun ollaan kavereita ja tanssitaan lämpimässä kesäyössä.

Legendaarisen rumpalin Edward Vesalan ja hänen puolisonsa pianisti-harpisti-säveltäjä-sovittaja Iro Haarlan yhteinen lastenmusiikkiprojekti Afrikan Tähdet on 45-minuuttinen retki afrikkalaisten rytmien ja sävelkulkujen maailmaan. Iro Haarla tekstitti afrikkalaisiin lastenlauluihin pohjautuvia lauluja suomalaisesta näkökulmasta: levyn nimikappale kertoo pääskysistä, jotka vievät terveiset Afrikkaan ja palaavat myöhemmin tuoden meille pohjolaan kesän ja Afrikan lasten lauluja.

Päällimmäisenä levyllä loistavat yksinkertaiset ja tehokkaan tarttuvat melodiat, joiden skaalat ja rytmitykset ovat sopivasti eksoottisia verrattuna perinteiseen eurooppalaiseen musiikkiin. Juuri tässä voi nähdä eron lasten ja aikuisten suhtautumisessa musiikkiin: aikuinen alkaa laskea tahtilajeja ja iskujen paikkoja sekä pohtia korvaan särähtävää sävelkulkua ja erikoisen tuntuista stemmaa, kun lapset ottavat koko paketin aivan luonnollisena - tämä kappale nyt menee näin.

Valtaosan levystä laulaa vaikuttava viisihenkinen lapsiryhmä, ja aikuiset lähinnä vierailevat laulutehtävissä. Bändissä soittavat Vesalan ja Haarlan lisäksi Jimi Sumen, Uffe Krokfors, Jorma Tapio ja Jukka Orma. Lasten esittäminen on välillä kenties hiukan totista, mutta pääosin asiaankuuluvan rentoa. Rytmitykset on sisäistetty hienosti.

Soitannollisesti levy on täynnä viehättävää äänimaailmaa - Jorma Tapio irrottaa saksofonistaan ja bassoklarinetistaan luonnonääni-imitaatioita sekä hauskoja melodianpätkiä, ja rytmipuoli on hallittun svengaava ja täynnä pieniä yksityiskohtia.
Näennäisen yksinkertaisuuden alta kuuluvat sekä  afrikkalaisen musiikin tuntemus että harjoittelu. 

Levyllä käytetään paljon kutsu-vastaus-konventiota (mm. Kärryleikki, Avaruusauto, Ei saa valittaa), ja moni hieno hetki toimii myös pelkän laulun voimalla, esim. Kissat kilpasilla. Hiukan hämmentävä kappale on huuteluun ja hohotukseen perustuva Rattaa rattaa, ja äänimaiseman kohokohtana voi pitää Kupulaa, jossa muusikot imitoivat soittimillaan eläinten ääniä.

Afrikan tähdet on pieteetillä tehty ja ajattoman kuuloinen teos. Se on myös oivallinen esimerkki siitä, kuinka lapsille kannattaa tarjota vain parasta - silloin siitä nauttivat aikuisetkin. Levy tempaa mukaansa niin voimakkaasti, että aikuiskuulijakin alkaa yhtyä kuorovastauksiin ja taputtaa rytmejä arvuutellessaan, mikä on nopea kuin pikajuna tai osaa laskea kuin ihminen (Arvoituksia). Vai voiko käydä niin, että muutumme hetkeksi lapseksi tätä kuunnellessamme? Olisiko sekään huono vaihtoehto?

Afrikan tähdet -levystä ei ole vielä julkaistu digitaalista versiota, mutta LP-levyä kannattaa hakea divareista.

Vesala Klaani:
Jenny  Robson - laulu
Lumi Vesala - laulu
Ona Robson - laulu
Aniida Vesala - laulu
Helena Salonius - laulu
Harri Saksala - laulu
Jenni Päivinen - laulu
Joni  Päivinen - laulu
Iro Haarla - laulu, harppu, harmonikka, kosketinsoittimet
Jimi Sumen - kitara, bassokitara, saron-metallofoni
Jorma Tapio - saksofoni, bassoklarinetti
Uffe Krokfors - kontrabasso
Edward Vesala - laulu, lyömäsoittimet, puhaltimet, kosketinsoittimet

1. Lennä poni   
2. Kärryleikki
3. Hyrre hylje       
4. Avaruusauto       
5. Ei saa valittaa       
6. Tirrati jee       
7. Liikkuu liikkuu...   
8. Kissat kilpasilla   
9. Ihmeellinen pallo       
10. Rattaa rattaa       
11. Afrikan tähdet       
12. Arvoituksia       
13. Tanssitaan kuutamolla       
14. Haukku haluaa       
15. Kupula       
16. Jooti joo   
17. Pieniä urheilumiehiä   
18. Tahtoisin bambin       
19. Iltalaulu   

Kokonaiskesto 45'10
Julkaisija: Leo Records 1989
Levykoodi: Leo 637

     --------------------------------------------------------------
     "Tahtoisin maailman, maailmanrauhan, 
     sitten ei bambia mikään enää pelota.
     Tahtoisin maailman, lapsille maailman, 

     maailmanrauhan, bambista laulan."
     (Tahtoisin bambin)
     --------------------------------------------------------------

Afrikan tähdet -levyn musiikkia kuultiin aikanaan Pikku Kakkosessa sekä muutamassa konsertissa, ja vihdoin yli 20 vuotta levyn julkaisun jälkeen Espoon musiikkiopiston pop/jazz-linja Ebelin johtaja Mirja Mäkelä nosti sen hienon ja ajattoman musiikin jälleen esiin. Mäkelä sovitti Afrikan tähdet -levyn sävellykset uudestaan kuorolle ja nuorten rytmiryhmälle, ja mm. kesän 2013 Pori Jazz Kidsin laulupajoissa tutustuttiin näihin hauskoihin suomenkielisiin lauluihin sekä afrikkalaisiin rytmeihin.

Afrikan tähdet on Lasten oman radion viikon levy 22.-28.7.2013 ja se kuullaan päivittäin klo 9.00 ja 16.00 osoitteessa www.lastenomaradio.fi.

Onko sinulla omia muistoja tai kommentteja tästä levystä? Kirjoita toki muistosi kommenttikenttään!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Musiikkisokkelo on avattu

Hei ja tervetuloa Musiikkisokkeloon!

Musiikkisokkelo kertoo kotimaisista lastenlevyistä. Blogin nimi on lainattu Mari Laurilan samannimisestä lastenlevystä vuodelta 1974.