Musiikkisokkelo: syyskuuta 2013

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ellen Urho ja Liisa Tenkku - 1970-luvun uudet tuulet musiikinopetuksessa

Oletko selaillut vanhoja kansakoulun musiikkikirjoja? Niitä pieniä opuksia, joissa eri maiden kansallislauluja seuraavat maakuntalaulut, sitten joululaulut ja virret sekä tuutulaulut. Soitettiinkohan silloin koulun musiikkitunneilla improvisoituja rytmejä? Oliko oppilailla mahdollisuus leikitellä sävelillä ja rytmeillä, kuulostella asioita tai miettiä vaikkapa mitä melodia tai soittimen ääni voi kertoa?

Vaikka lapsille levytettiin uutta musiikkia jo 1930-luvulla, oli kansakoulun musiikki pitkään opettajan johdolla tapahtuvaa kurinalaista ja nuotinmukaista toimintaa, yleensä yhteislaulua. Muutos Suomen kouluissa alkoi 1960-luvulla, ja suuri kiitos siitä kuuluu Ellen Urholle ja Liisa Tenkulle.

Olli-Taavetti Kankkunen kirjoittaa Musiikkikasvatus-lehden artikkelissa (1/2009) näiden kahden keskeisen musiikkipedagogin ja opettajakouluttajan Liisa Tenkun (s. 1918) ja Ellen Urhon (s. 1920) työstä 1970-luvulla suomalaisen musiikkikasvatuksen uudistamiseksi.

Tämä Musiikkisokkelo-bloggaus on lyhennelmä Kankkusen tekstistä.

Peruskoulu-uudistus ja muutospaineet musiikinopetuksessa

"Maamme musiikkikulttuuri oli Vihreä Viserryskone -projektin ideoitten keräämisen ja kehittelyn aikaan voimakkaassa muutosvaiheessa. Suomalaisessa musiikissa elettiin kansainvälistymisen ja radikaalien kokeilujen aikaa", kirjoittaa Kankkunen ja mainitsee musiikillisissa uusissa tuulissa mm. sarjallisuuden, dodekafonian, elektronisen musiikin, jälkisarjallisuuden, aleatoriikan sekä jazziin ja teatteriin liittyvät kokeilut happening-tapahtumissa, jotka "esityskäytäntöineen ja esityspaikkoineen kyseenalaistivat perinteisen musiikkikäsityksen rajoja ja tavoittelivat auktoriteeteista, määritelmistä ja ajasta vapaata ilmaisua".

Liisa Tenkku on itse kertonut, kuinka 1950-luvun lopulta alkaen myös musiikkikasvatukseen kohdistui voimakkaita muutospaineita. Musiikkikasvatuksen murros, joka tapahtui osin samanaikaisesti peruskoulu-uudistuksen kanssa, ilmeni opettajien ja musiikkivaikuttajien piirissä voimakkaana pyrkimyksenä kehittää kansa- ja oppikoulujen musiikkikasvatusta.

Kankkusen mukaan Liisa Tenkku ja Ellen Urho olivat Suomessa muutoksen eturintamassa ainakin neljästä syystä:

Molemmat toimivat opettajankouluttajina 1960- ja 1970-luvuilla suomalaisen musiikkikasvatuksen näköalapaikoilla, joista käsin oli mahdollista vaikuttaa tuleviin musiikkikasvattajiin.
Heidän uudistuspyrkimyksensä, metodin kehittely ja kirjasarja-projektin suunnittelu ja toteutus, liittyivät sekä ajallisesti että tavoitteiltaan selvästi uuteen peruskouluun, jonka musiikkikasvatuksen perustaa he olivat näin rakentamassa.
He pyrkivät musiikkikasvatuksessa ottamaan määrätietoisesti huomioon uuden suomalaisen musiikin ja musiikkikulttuurin uudistumisen esille nostamat haasteet eli nivomaan musiikkikasvatuksen yhteen ajankohtaisen musiikkielämän ja oman aikansa musiikin kanssa.
Metodin hedelmällinen kehittely vaati tekijöiltään perusteellista kansainvälisiin vaikutteisiin perehtymistä, verkostoitumista ja työparin yhteisopiskelua.

      -----------------------------------------------------------------------------------------------
     "Liisa Tenkun musiikkitunnit ja äänikokeilut 1960-luvulla käynnistivät runsaan
     vuosikymmenen kestäneen kehityskulun, jonka tuloksena oli uudenlainen musiikin
     opetusmenetelmä."
     ------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomalaisen kokonaisvaltaisen musiikinopetuksen ja äänimaisemaopetuksen historiaa voidaan jäljittää erääseen 1960-luvun helsinkiläiseen kouluun. Musiikinopettaja Liisa Tenkun kollega Matti Rautio ehdotti nykymusiikin kuuntelua äänilevyiltä luokassa. Tenkku innostui ideasta, sillä hän omien sanojensa mukaan kuului tavallaan itsekin uuden musiikin, avantgarden ”käännynnäisiin”. Alan uuteen kansainväliseen kirjallisuuteen tutustuneena hän ajatteli, että myös lapsia saattaisi kiinnostaa äänimateriaali sellaisenaan, jos äänillä alettaisiin leikkiä. Liisa Tenkku kertoo ikimuistoisesta Suomalaisen Yhteiskoulun neljäsluokkalaisten musiikkitunnista syksyllä vuonna 1963.

Minulle tuli siis tällainen hullu ajatus, että me teemme itse sitä modernia musiikkia. Ja kerran vaan aloitin: ”Kuulkaas! Nyt kun on syksy, kaikki muistavat, että miltä tuntuu, kun sataa.” Rummutin näin sormilla pöydän pintaan ja heti kaikki alkoivat tehdä samalla tavalla. ”Mutta samalla kun sataa, niin tuulee, eikös tuulekin? Huui–ii”Tein suulla tällaista tuulen ääntä ja kaikki oppilaat tulivat mukaan vaistomaisesti kädet mukana. ”Joo, mutta tuolla on hurja pilvi tulossa - nyt se tulee lähemmäksi.” Rummutin uudelleen sormilla: ”Nyt se kiihtyy, huu-ish! Mutta se onkin ukkonen! Olkaa te pojat nyt ryhmä, ja tehkää ukkosta! Mutta salama ja jyrinä - kuka se voisi olla?” Heti oli neljä kättä pystyssä ja oppilaat nousivat jo seisomaankin.

Tenkun mukaan seuraavilla musiikkitunneilla jatkettiin äänileikkiä yhä uudestaan ja uudestaan, mutta joka kerta siihen lisättiin jotakin uutta. Oppilas sai tulla johtamaan ryhmiä ja näyttämään kapellimestarina, koska sataa ja kuinka tuuli nousee tai laskee. Koulun musiikkiluokassa oli kelanauhuri valmiina ja yhdessä aikaansaatu teos päätettiin äänittää. Kun esitys oli nauhoitettu ja sitä kuunneltiin, kaikki nousivat innostuksesta seisomaan. Äänittäminen ja esittäminen kiinnostivat lapsia niin valtavasti, että he halusivat tehdä kaiken aina vain uudestaan ja paremmin.

Lopulta Liisa Tenkku ehdotti, että äänet pitäisi kuvata graafisesti ”nuoteiksi”, niille pitäisi keksiä kuvat ja symbolit. Kun hän pohdiskeli tätä tunnilla tarkoituksellisesti ääneen, oppilaat tulivat heti oma-aloitteisesti piirtämään ehdotuksensa taululle:

Ja siinä meillä oli oikeastaan ensimmäinen äänipartituuri, näiden lasten ehdotuksesta ja tekemänä – ja ihan vahingossa! Tämä oli minulle sellainen tunti, jota en ikinä unohda, kun ne lapset olivat niin innostuneita!

Rajuilma-äänileikistä alkoi useita oppitunteja kestänyt spontaani projekti, jonka tapahtumat seurasivat toisiaan kovalla vauhdilla. Oppilaiden kanssa toimiessa tapahtui paljon sellaista, mitä tunnin pitäjä ei ollut etukäteen suunnitellut. Uuden musiikkikasvatuksen opetusmenetelmän kehittyminen lähti näin liikkeelle ikään kuin itsestään.

     ---------------------------------------------------------------------------------------
     "Lapset innostuivat mahdollisuudesta tehdä äänikokeiluja ja omia äänimaisemia"
     ---------------------------------------------------------------------------------------

Lukuvuoden lopulla koulussa järjestytetyssä kulttuurikilpailussa pitemmälle soittaneitten ympärille muodostui 12 oppilaan ryhmä, johon kuului myös nokkahuiluja ja rytmisoittimia. Lisäksi itseään konkreettisen musiikin ryhmäksi kutsuva oppilasryhmä esitti äänisommitelmansa, joka oli ympäristöäänistä nauhalle koottu äänimaisema.

Liisa Tenkku oli tutustunut USA:ssa apuopettajana ollessaan lauluopetukseen ja muuhunkin opetukseen, josta osa perustui liikunnalliseen vapaaseen eläytymiseen. 1950-luvulla hän oli myös tutustunut uuteen elektroniseen musiikkiin sekä eri taiteita yhdistäviin kokeiluihin. Hän oli moderni avantgardisti.

Ellen Urho oli vuonna 1950 hakeutunut kansainväliseen musiikkikasvattajien koulutukseen, ja liittyi 1960-luvulta lähtien jäseneksi keskeisiin opettajajärjestöihin sekä Ruotsissa, Länsi-Saksassa, Englannissa että USA:ssa. Näin hän sai kätevästi järjestölehden mukana joka kuukausi uutta tutkimustietoa musiikin opettamisesta.

Äänipartituurit tulivat ensimmäiseksi kouluihin Englannissa 1970-luvulla koulukokeiluissa, joissa säveltäjät pääsivät syntetisaattoreineen luokkiin työskentelemään lasten kanssa.

Didaktisessa kirjallisuudessa alettiin korostaa lapsen oman osuuden ja luovuuden merkitystä kaikessa tekemisessä erityisesti 1960-luvulta alkaen. Uuden musiikin nousun myötä luovan ilmaisun esiinmarssi kytkeytyi sekä kansanvälisillä musiikkikasvatuksen foorumeilla että Suomessa muuttuneeseen käsitykseen musiikin materiaaleista. Näkemys, jonka mukaan äänet ja häly ovat samanarvoisia sävelten kanssa, nosti sointivärin etusijalle rytmin ja melodian sijasta. Tämä puolestaan antoi musikaalisuudesta ja taidoista riippumatta jokaiselle lapselle mahdollisuuden osallistua musiikin tekemiseen.

Suomalaisen peruskoulun esteettisen kasvatuksen tavoitteeksi määriteltiin alusta alkaen oppilaiden luovan toiminnan vaaliminen ja ohjaaminen (Komiteanmietintö 1970: A4, 44). Kun musiikin yhdeksi lähtökohdaksi määriteltiin jo itsessään vapautta korostava vapaa luova ilmaisu, pääteltiin, että musiikin tulisi olla ala-astetta lukuun ottamatta pääsääntöisesti vapaaehtoista.

     ----------------------------------------------------------------------------------
     "Liisa Tenkun ja Ellen Urhon kohtaaminen ja luovien voimien yhdistäminen oli suomalaisen
     musiikkikasvatuksen kannalta merkittävä, jopa käänteentekevä tapahtuma."
     -----------------------------------------------------------------------------------

Tenkku ja Urho eivät olleet ajatuksineen yksin. Muita 1960- ja 1970-lukujen samanhenkisiä musiikkikasvatuksen vaikuttajia tuona aikana olivat esimerkiksi Jukka Jarvola ja Erkki Pohjola.

He huomasivat, ettei Suomessa ollut riittävästi kokonaisvaltaisen opetustavan periaatteisiin soveltuvaa opetusmateriaalia eikä lähdeaineistoa.Tämän vuoksi he päättivät ensin tehdä musiikin koulukirjan. Siitä alkoi vuosikymmenen kestänyt peruskoulun musiikin oppikirjaprojekti, jonka tavoitteeksi tuli yhtenäisen, uudesta musiikista ja toiminnallisuudesta ja luovuudesta lähtevän metodisen ratkaisun löytäminen.

Vihreä Viserryskone -projekti

Kirjasarjan ensimmäinen osa, Vihreä Viserryskone, sai nimensä Paul Kleen maalauksen Zwitschermaschine mukaan. Koko projektin työnimeksi valittiin kirjan nimeä mukaillen Vihreä Viserryskone -projekti (The Twittering-Machine Project), joka kertoo osuvasti metodin teemoista – siinä ovat mainittuna sekä visuaalisuus, ääni että tekniikka. Koska sointiväri nousi uudella tavalla musiikkikasvatuksen lähtökohdaksi, metodia kuvattiin omana aikanaan myös käsitteellä Sointivärikasvatus. Tällä pyrittiin korostamaan eroa perinteiseen rytmistä tai melodiasta lähtevään musiikkikasvatukseen.

Oppikirjaprojektin rinnalla kulki alkuperäinen tavoite, musiikin opetusopin kirjoittaminen. Vuosikymmenen kestäneen työn tulokset julkaistiin nimellä Musiikin didaktiikka (1981), joka on edelleen ainut yhtenäinen peruskoulun musiikinopetusta varten tehty esitys Suomessa.

Sekä Ellen Urho että Liisa Tenkku toimivat opettajakoulutuksessa, joten heillä molemmilla oli hyvät mahdollisuudet kokeilla metodia ja vaikuttaa tuleviin opettajiin.

Tultuaan Sibelius-Akatemiaan Ellen Urho sai rehtori Taneli Kuusistolta ensimmäiseksi tehtäväkseen musiikinopettajakoulutuksen uudistamisen.Tuolloin musiikkikasvattajien opetussuunnitelman syventymiskohteisiin liitettiin ns. erikoistumiskurssit, joista yksi oli tarkoitettu musiikkileikkikoulusta kiinnostuneille opiskelijoille. Tästä Ellen Urhon suunnittelemasta kurssista alkoi varsinaisesti musiikkileikkikoulun opettajien koulutus.

Kirjasarjan opetuskokonaisuuteen valmistui viisi kirjaa, jotka ulottuvat esikoulusta peruskoulun neljännelle luokalle asti. Kirjat ovat Vihreä Viserryskone, Sininen Soittorasia, Punainen Posetiivi, Keltainen Kellopeli ja Sinivihreä Soittorasia. Kukin kirja sisältää oppilaan kirjan, äänilevyn sekä viimeistä kirjaa lukuun ottamatta myös opettajan oppaan. Jokaiselle luokka-asteelle suunniteltiin oma kirja, joka on kevyt ja kätevä käyttää.

Ellen Urho esitteli kirjasarjaa koko 1980-luvun ajan eri puolilla maapalloa. Metodi oli konferenssien ja korkeakouluvierailujen luentojen aiheena useiden Euroopan maiden lisäksi mm. USA:ssa Miamissa ja Washingtonissa, Kiinassa Pekingissä ja Shanghaissa, Japanissa Tokiossa, Australiassa Canberrassa sekä Israelissa Jerusalemissa ja Tel Avivissa. Kieliongelma hidasti metodin leviämistä ulkomaille, sillä menetelmästä ei ollut juuri mitään materiaalia saatavissa kuin suomeksi ennen vuotta 1976, jolloin kirjasarjan esite painettiin englanniksi.

     ------------------------------------------------------------------------------
     Vihreä Viserryskone (1972) lastentarhoille, esikouluille ja peruskoulun 1. luokalle

     Opettajan oppaan johdannossa esitetään koko kirjasarjan perustana olevat periaatteet ja
     näkemykset. Oppilaan kirjassa, joka sisältää 51 kansansävelmää eri maista ja maanosista,
     painottuvat laulaminen ja musiikkiliikunta. Laulut ja toiminta- ja kuuntelutehtävät on
     jäsennetty sen mukaan, mitä niiden avulla voidaan opettaa. Esimerkiksi äänenväriin liittyvät
     opetustavoitteet toteutuvat äänien jäljittelyssä, äänien muistamisessa, keksimisessä, erottelussa      ja äänisommitelman tekemisessä.
     --------------------------------------------------------------------------------

     --------------------------------------------------------------------------------
     "Ellen Urhon mukaan valmiiden kirjojen lisäksi oli suunnitteilla sarjan kuudes osa,
     sähköisen musiikin tekemisen ja tekniikan esille nostava Magic Musical Mobile."
     ----------------------------------------------------------------------------------

Menestystä ja kritiikkiä

Vihreä Viserryskone ja Sininen Soittorasia olivat myyntitilastojen perusteella käytössä noin viidessä prosentissa Suomen ala-asteen kouluista. Markkinaosuus lienee ollut kuitenkin suurempi, koska osa kouluista hoiti musiikinopetuksen kokonaan ilman kirjoja.

Vaikka kirjat saivat hyvää vastakaikua, Tenkun ja Urhon mukaan aika ei ilmeisesti ollut kypsä niiden ideoille, sillä kirjasarja herätti myös runsaasti kritiikkiä. Muutosvastarinta oli voimakasta: ei ollut vielä valmiuksia ottaa vastaan uutta ajattelua ja musiikkikäsitystä. Myöskään opettajakoulutus ei muuttunut toivotussa tahdissa.

Kirjantekijöiden kritiikin sietokyvyn piti olla hyvä, sillä arvostelua tuli sekä opettajilta, oppilailta että vanhemmilta. Säveltäjien mielestä musiikin tekeminen piti aloittaa nuoteista. Musiikinopettajat eivät hyväksyneet oppikirjaa, jossa ei ollut ”oikeita” nuotteja.

     ---------------------------------------------------------------------------------
     "Vapaasäestys oli tuohon aikaan tuntematonta ja Esa Helasvuon rytmikkäitä sovituksia
     pidettiin kouluun ja lapsille sopimattomina."
     ---------------------------------------------------------------------------------

Ellen Urho muistaa, että taideaineiden reviiriajattelu oli voimakasta ja perinteistä lauluun ja musiikinteoriaan perustuvaa musiikin opetustapaa puolustettiin. "Ei lauleta kunnolla ja anneta lapselle nuottiviivastoa! G:n paikka viivastolla oli kuin pyhä lehmä! Jopa lehtiin kirjoitettiin, että tällä tavalla ruvetaan opettamaan!"

Luovasta toiminnasta ei vielä tiedetty paljon tai se ymmärrettiin väärin.

     ----------------------------------------------------------------------------------
     "Liekö olleet liian vaikeita - osa opettajista vastusti, kun kotimaisia lauluja oli niin vähän, ja
     olisi pitänyt itse opetella paljon ulkomaisia lauluja ennen oppitunteja, ja muutenkin modernia
     taidemusiikkia vierastettiin."
     -----------------------------------------------------------------------------------

Kuuntelutaidon merkitys

"Kuuntelun korostaminen on yksi opetusmetodin vahvuuksista. Se saattaa kuitenkin kääntyä kompastuskiveksi, kun oppilaat eivät jaksa keskittyä ja herkistyä kuuntelemaan jatkuvassa äänien ja muiden virikkeiden tulvassa.

Tämän vuoksi kuuntelutaitoa tulisikin opettaa nykyaikana, jolloin tuntuu, että kukaan ei kuuntele oikeasti mitään. Pitäisi lähteä liikkeelle hiljaisuudesta. Pienetkin kuunteluharjoitukset ovat valtavan motivoivia lapsille, jos ne esitetään oikealla tavalla. Kuuntelemaan oppimisessa saatava ensimmäinen herkistyminen aikaan, sen jälkeen kuulee koiran juoksevan lumessa."

Radiossa ja televisiossa

Tenkun ja Urhon opetusmetodi oli esillä lukuisissa radion musiikkiohjelmissa, sillä molemmat tekivät kouluradio-ohjelmia. Liisa Tenkulla oli vuonna 1975 myös TV-sarja Vihreä Viserryskone, joka esitettiin viitenä sunnuntai-iltapäivänä. Ohjelmakonseptiin kuului aina laulu, kuuntelutehtävä ja äänipartituuri, jossa lapsi sai olla kapellimestarina. Tenkku muistaa ohjelmasta erään 5-vuotiaan pojan, joka sädehti onnesta päästyään partituurin loppuun täsmälleen yhtä aikaa musiikin kanssa.

Kokonaisvaltaisen musiikinopetuksen menetelmä The Discovery Method

Oman aikansa musiikista kiinnostuneet Liisa Tenkku ja Ellen Urho seurasivat aktiivisesti kaikkia uusia musiikkikulttuurin ilmiöitä, joilla saattoi olla seuraus- tai sovellusmahdollisuuksia musiikkikasvatuksessa. Tässä mielessä heidän yrityksensä suomalaisen musiikkikasvatuksen uudistamiseksi, musiikkikasvatusmenetelmä The Discovery Method, on selvästi oman aikansa tuote.

Liisa Tenkku ja Ellen Urho pyrkivät työssään vaikuttamaan aktiivisesti musiikkikasvattajiin ja musiikkikasvatuksen vallitsevaan opetustraditioon sekä yleensäkin käsityksiin musiikkikasvatuksen tehtävästä. Kun lisäksi viitataan siihen historialliseen tilanteeseen, jossa he loivat metodinsa, heitä voidaan pitää eräällä tapaa musiikkikasvatuksen avantgardisteina. He toivat muutoksen tuulet musiikkikasvatukseen oman aikansa musiikista, oppimis- ja kehityspsykologiasta sekä uusimmasta opettamisen menetelmiä ja sisältöjä koskevasta tutkimustiedosta.

ALKUPERÄINEN ARTIKKELI:
Musiikkikasvatus
The Finnish Journal of Music Education (FJME) Vsk. 12 nro 1 / Vol. 12 nr. 1
2009
Julkaisijat:Sibelius-Akatemia, musiikkikasvatuksen osasto
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, musiikkikasvatuksen koulutus- ja tutkimusyksikkö
Jyväskylän yliopisto, musiikkitieteen laitos

Lasten oma radio soittaa lokakuussa 2013 Viikon levyinä "Maailman lapset", "Sininen soittorasia", "Punainen posetiivi" sekä "Keltainen kellopeli". Nämä levyt myös esitellään Musiikkisokkelossa.

maanantai 16. syyskuuta 2013

UMO & Vesa-Matti Loiri ja Johanna Försti feat. Gracias - Ville ja Valle (2013)

ARVIO

UMO & Vesa-Matti Loiri ja Johanna Försti feat. Gracias
Ville ja Valle
(Sony 2013)

Säveltäjä & kapellimestari Eero Koivistoisen lastenlauluja, joista osa on uusia versioita vuoden 1971 Muusa ja Ruusa -levyltä. Yhtyeenä UMO, solisteina Vesa-Matti Loiri ja Johanna Försti. Tämä lupaa paljon hyvää.

      ------------------------------------------------------------
      Tässä on talo, jonka rakensi Jussi.
      Tämä mallaspussi oli talossa,
      jonka rakensi Jussi.
      -------
      Tässä on tyttö,
      joka huuteli lehmää,
      joka puski koiraa,
      joka puri kissaa,
      joka söi sen hiiren,
      joka möi sen mallaspussin,
      joka oli talossa,
      jonka rakensi Jussi.
      (Jussin talo)
      ------------------------------------------------------------

Kun klassikon asemaan noussut Muusa ja Ruusa on ollut lapsena yhtä voimakas elämys kuin tämän arvion kirjoittajalle, on uuden levyn neitseellinen kuunteleminen todella hankalaa. Ville ja Valle alkaa sillä laululla, johon Muusa ja Ruusa päättyi: Jussin talossa. Ensimmäiseksi huomion kiinnittää se iloinen seikka, että Vesku on yhä Vesku!

Uusi Jussin talossa on alkuperäistä kypsempi ja rauhallisempi dixiehenkinen kantrihumppa, ja Loiri vanhana kettuna osaa tulkita saman tarinan kuin 40 vuotta sitten samalla intensiteetilä mutta aivan eri vinkkelistä. Nyt on lastenlevyssä melko monta eri kuuntelun tasoa: tästä voi nauttia jokainen sukupolvi omalla tavallaan.

Avausta seuraa pari uudempaa Koivistoisen sävellystä: Perhe nimeltä koura on Jussi Helmisen hauska teksti, joka muistuttaa hiukan Kunnaksen tyyliä, ja biisi svengaa mainiosti Förstin liidaamana. Tämä tulee varmasti toimimaan hienosti myös livenä.

Mikko Perkoilan teksti Jäljet johtaa Afrikaan totettaa lupaustaan myös musiikillisesti. Sovituksessa on afrikkalaishenkisten kuorojen ja kertausmaneerin lisäksi levyn ensimmäinen räppi. Tämähän on monimuotoista ja modernia lastenmusiikkia - vuoden lastenlevy taitaa olla tässä. Yhtä syvälle afrikkalaiseen rytmiikaan ei ole haluttu mennä, kuin Vesala Klaanin Afrikan Tähdet -levyllä (1989), mutta nyt musiikki ja tarina tukevat hienosti toisiaan.

Jansmakko Erikois oli yksi hassuimpia Kirsi Kunnaksen runoja, mutta vasta nyt Johanna Förstin tulkinnasta saa oikeasti selvää mitä siinä oikeasti sanotaan - yhtään enempää en runosta ymmärrä tämän jälkeenkään, mutta pidän siitä aina vaan enemmän. Kevyt sunnuntaisamba sopii hyvin alustaksi tälle loikinnalle, ja Tero Saartin trumpetti puhuu oikeasti sammakkoa.

      ------------------------------------------------------------
      Marjan pikku sammakko
      hiivapalan söi,
      paisui niin kuin taikina
      ja päänsä kattoon löi

      Ja puhkas katon huis hais hois
      ja hotki pilvet huis hais hois
      ja popsi tähdet huis hais hois
      ja kuustakin söi palan pois
      (Jansmakko Erikois)
      ------------------------------------------------------------

Johanna Försti todistaa viimeistään Eukon patenttilääkkeessä olevansa myös lastenlauluissa ykkösluokan tulkitsija, samaa kastia Eija Ahvon, Susanna Haaviston tai Elina Salon kaltaisten konkareiden kanssa. Laulajalta vaaditaan aivan omanlaistaan tulkinnallista paneutumista, kun tekstin pitää olla uskottava sekä lapsi- että aikuisyleisölle: ei saa sortua ylidramatisointiin tai turhaan lässytykseen, mutta tulee silti ilmeillä ja koreilla - lapsia kun ei viileä kyynisyys liikuta vaan nimenomaan kerrontaan heittäytyminen. Hyvin svengaavat nykyteemoihin pureutuvat uudet laulut muistuttavat välillä tyyliltään myös Ahvon ja Haaviston yhteistä tuotantoa. Selkeästi räppäävä Gracias tuo levylle 2000-luvun, ja maailmat kohtaavat saumattomasti.

Vuonna 1971 ilmestynyttä Muusa ja Ruusa -levyä ei ole mitenkään haluttu jäljitellä soundimaailman tai sovitusten osalta, mutta yksi yhtymä osuu korvaan: lauluraitojen kaikumaailma (Eukon patenttilääke) muistuttaa vanhasta Muusa ja Ruusa -tuotannosta - liekö sattumaa? Myös Loirin lausuma lorutarina Noidan sammakkokeitto on soundimaailmaltaan selvästi kunnianosoitus Muusa ja Ruusa -levyn alkuperäisversiolle sekä toiselle Loirin lausumalle klassikolle Herra Piipoolle, jota ei tältä levyltä löydy. Alkuperäinen Sammakkokeitto oli hysteerisempi ja hullumpi - kuin Loirin nuoruudenroolit Spede Pasasen komediaelokuvissa. Tämä vuoden 2013 luenta on kypsempi ja selkeämpi mutta edelleen viihdyttävä. Myös alkuperäisen Muusan ja Ruusan suurin hitti Ville ja Valle on kypsynyt kappakapianogroovesta täyteläiseksi bigband-swingiksi.

      ------------------------------------------------------------
      Ville ja Valle mökissänsä
      elivät olivat yksinänsä
    Ovi oli lukossa ja ikkunat olivat tukossa
      ja piipun päällä oli hattu
      (Ville ja Valle)
      ------------------------------------------------------------

Kirsti Kunnaksen teksteihin tehdyn Muusa ja Ruusa -levyn kappaleita on nyt uusina versioina kahdeksan, ja uudempia Koivistoisen kappaleita on levyllä kymmenen. Uuden klassikon aineksia on Förstin tulkitsemassa taiantai-nimistä päivää haikailevassa kappaleessa Viikko. Jussi Helmisen lisäksi levyn uusista teksteistä vastaavat Mikko Perkoila, Jukka Itkonen, Heikki Salo ja Timo Kiiskinen. Uusissa kappaleissa on Kunnaksen runomaailmasta ulos hyppääviä ajankohtaisaiheita ja elämänohjeita (Älä o jyhnä!), mutta kappalejärjestyksessä on huomattu sekoittaa riittävästi myös eri tekstityylejä. Aikuiskuuntelijalle Loiri tulkitsemassa Tanssimaan laulua tuo välittömän mielikuvan jostakin 1970-luvun ravintolakabareesta, joka olisi ainakin voinut olla juuri tällaista. Lapsikuuntelija ei onneksi voi moista mielikuvaa saada.

Uutta versiota Muusa ja Ruusa -kappaleesta kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, kuinka suuri kulttuuriteko olisi saada alkuperäinenkin levy remasteroituna uusintajulkaisuna. Sen verran seesteiseltä kuulostavat nämä uudet iloiset possut, että nyt on saatu yllin kyllin rehua ja lojutaan tyytyväisinä kuumana kesäpäivänä sikalan varjoisassa katoksessa. Alkuperäisen marssin pontevaa julistusta ei ole haluttu tuoda tähän versioon, mikä on toisaalta kappaleen sijainnin puolesta perusteltua; voimallisempi paatos oli mukaansatempaava aloitus levylle, mutta nyt ollaan jo kokonaisuuden lopussa: levy päättyy siihen, mistä neljänkymmenen vuoden takainen Muusa ja Ruusa alkoi eli Fanfaariin kinkulle. Levyn päätöskaksikko on onneksi ainoa hetki, kun vanhaa versiota tulee ikävä - nämä tulkinnat ovat kovin sofistikoituneita ja turvallisia, kun taas 1970-luvulla ei vielä osattu pelätä jokaista epäpuhtautta, lisäainetta tai turvakaaretonta kiipeilytelinettä, ja pinnasängyissäkin käytettiin myrkyllisiä maaleja.

Kuten UMO:n aiempi lastenlevy Rytmihyrrä - Rytmyra, myös Ville ja Valle on hieno muistutus siitä, mitä kaikkea isolla orkesterilla voi tehdä ja myös, että lapsille tulee tehdä parasta ykköslaatua. Jos vuoden lastenlevypalkinnot jaettaisiin nyt, olisi Ville ja Valle ilmiselvä voittaja, mutta onhan vuotta vielä reilu neljännes jäljellä. Hieno lastenlevyvuosi tämä 2013 on, ja kyllähän Ville ja Valle pitää myös nähdä livenä nyt kun mahdollisuus tulee - ehkä sitä saa vähän tanssiakin!

      ------------------------------------------------------------
      Nuottisade siellä niin
      tippuu nuottipaperiin
      Soitto bändin Tanssimaan
      kutsuu kaikki tanssimaan.
      (Tanssimaan laulu)
      ------------------------------------------------------------

Levy sopii kaikenikäisille lapsille, ja iän sekä kuuntelukertojen myötä siitä löytää varmasti uusia kulmia. Musiikkisokkelo suosittelee lämpimästi sekä kehottaa myös etsimään vanhan Muusa ja Ruusa -levyn - näitähän voi myös kuunnella vuorotellen!

9/10

Ville ja Valle

1. Jussin talo  (solisti Vesa-Matti Loiri) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas
2. Perhe nimeltä Koura  (solisti Johanna Försti, solo Teemu Viinikainen, kitara) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Jussi Helminen © EK-Production Oy
3. Jäljet johtaa Afrikkaan  (solistit Vesa-Matti Loiri, Gracias) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Mikko Perkoila / Deogracias Masomi © EK-Production Oy
4. Jansmakko Erikois  (solisti Johanna Försti, solo Pekka Laukkanen, pasuuna) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas
5. Eukon patenttilääke  (solisti Johanna Försti) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas
6. Tanssimaan laulu  (solisti Vesa-Matti Loiri, solo Tero Saarti, trumpetti) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Jukka Itkonen © EK-Production Oy
7. Älä oo jyhnä!  (solisti Johanna Försti) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Heikki Salo © EK-Production Oy / Sateen ääni Oy
8. Intiaanilaulu  (solisti Vesa-Matti Loiri) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Mikko Perkoila © EK-Production Oy
9. Mistä on pienet pojat tehty?  (solisti Johanna Försti, solo Seppo Kantonen, piano) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas © EK-Production Oy
10. Mitä?  (solisti Johanna Försti, solo Mikko Pettinen, trumpetti ja Heikki Tuhkanen, pasuuna) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Jussi Helminen © EK-Production Oy
11. Pustakissa  (solisti Johanna Försti, solo Seppo Kantonen, piano) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Jukka Itkonen © EK-Production Oy
12. Noidan sammakkokeitto  (kertoja Vesa-Matti Loiri) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas
13. Samanlailla erilaisia  (solisti Johanna Försti, Gracias) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Timo Kiiskinen, Deogracias Masomi © EK-Production Oy / Warner Chappell
14. Ville ja Valle  (solisti Vesa-Matti Loiri, Johanna Försti, solo Teemu Viinikainen, kitara) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas
15. Viikko  (solisti Johanna Försti) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Jussi Helminen © EK-Production Oy
16. Käsi opettaa päätä  (solisti Johanna Försti) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Jussi Helminen © EK-Production Oy
17. Muusa & Ruusa  (solisti Vesa-Matti Loiri) säv. / sov. Eero Koivistoinen, san. Kirsi Kunnas
18. Fanfaari kinkulle  säv./ sov. Eero Koivistoinen © EK-Production Oy

Julkaisija: Sony (2013)

Laulu ja kertoja: Vesa-Matti Loiri 
Laulu ja taustalaulu: Johanna Försti 
Rap: Gracias

UMO: 
Kapellimestari, sammakko ja lepakko:  Eero Koivistoinen

Trumpetit: 
Timo Paasonen 
Teemu Mattsson 
Mikko Pettinen 
Tero Saarti

Pasuunat
Pekka Laukkanen 
Heikki Tuhkanen 
Mikko Mustonen 
Mikael Långbacka

Puupuhaltimet: 
Manuel Dunkel
Jouni Järvelä 
Mikko Mäkinen
Teemu Salminen 
Pepa Päivinen

Rytmisektio: 
Seppo Kantonen, piano 
Teemu Viinikainen, kitara 
Ville Huolman, basso 
Markus Ketola, rummut 
Mamba Abdissa Assefa, lyömäsoittimet

PS.
Ville ja Valle on nyt kaupoissa. Jokaisesta myydystä levystä lahjoitetaan 2,50 € Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen.

Ville ja Valle on kuluvaa syksyä värittävä lastenmusiikkihanke, joka näkyy ja kuuluu kaikkialla. Syyskuun puolivälissä ilmestyy Ville ja Valle -lastenlevy, joka sisältää uudet versiot jo monelle sukupolvelle tutuista Kirsi Kunnaksen lastenlauluklassikoista, mm. Mistä on pienet pojat tehty? ja Jussin talo. Lisäksi levylle on tehty täysin uusia kappaleita, joiden aiheina ovat 2000-luvun ajankohtaiset teemat kuten koulukiusaaminen ja maahanmuutto. Hankkeen suojelijana toimii itse Kirsi Kunnas.

Ville ja Valle -levyllä kerätään varoja Uusi Lastensairaala 2017 -keräykseen. Jokaisesta myydystä levystä lahjoitetaan rahaa lastensairaalan hyväksi – levyllä mukana olevat artistit ovat myös lahjoittaneet levyrojaltinsa keräykseen.

Samalla kokoonpanolla UMOn, Vesa-Matti Loirin, Johanna Förstin ja Graciaksen kanssa tehdään 5. lokakuuta Helsingin Kulttuuritalolla hyväntekeväisyyskonsertti, joka tulee myöhemmin myös televisiosta. Konsertin koko tuotto, samoin kuin osa jokaisen levyn myynnistä lahjoitetaan uuden lastensairaalan hyväksi.