Musiikkisokkelo: Ellen Urho ja Liisa Tenkku - 1970-luvun uudet tuulet musiikinopetuksessa

Oletko selaillut vanhoja kansakoulun musiikkikirjoja? Niitä pieniä opuksia, joissa eri maiden kansallislauluja seuraavat maakuntalaulut, sitten joululaulut ja virret sekä tuutulaulut. Soitettiinkohan silloin koulun musiikkitunneilla improvisoituja rytmejä? Oliko oppilailla mahdollisuus leikitellä sävelillä ja rytmeillä, kuulostella asioita tai miettiä vaikkapa mitä melodia tai soittimen ääni voi kertoa?

Vaikka lapsille levytettiin uutta musiikkia jo 1930-luvulla, oli kansakoulun musiikki pitkään opettajan johdolla tapahtuvaa kurinalaista ja nuotinmukaista toimintaa, yleensä yhteislaulua. Muutos Suomen kouluissa alkoi 1960-luvulla, ja suuri kiitos siitä kuuluu Ellen Urholle ja Liisa Tenkulle.

Olli-Taavetti Kankkunen kirjoittaa Musiikkikasvatus-lehden artikkelissa (1/2009) näiden kahden keskeisen musiikkipedagogin ja opettajakouluttajan Liisa Tenkun (s. 1918) ja Ellen Urhon (s. 1920) työstä 1970-luvulla suomalaisen musiikkikasvatuksen uudistamiseksi.

Tämä Musiikkisokkelo-bloggaus on lyhennelmä Kankkusen tekstistä.

Peruskoulu-uudistus ja muutospaineet musiikinopetuksessa

"Maamme musiikkikulttuuri oli Vihreä Viserryskone -projektin ideoitten keräämisen ja kehittelyn aikaan voimakkaassa muutosvaiheessa. Suomalaisessa musiikissa elettiin kansainvälistymisen ja radikaalien kokeilujen aikaa", kirjoittaa Kankkunen ja mainitsee musiikillisissa uusissa tuulissa mm. sarjallisuuden, dodekafonian, elektronisen musiikin, jälkisarjallisuuden, aleatoriikan sekä jazziin ja teatteriin liittyvät kokeilut happening-tapahtumissa, jotka "esityskäytäntöineen ja esityspaikkoineen kyseenalaistivat perinteisen musiikkikäsityksen rajoja ja tavoittelivat auktoriteeteista, määritelmistä ja ajasta vapaata ilmaisua".

Liisa Tenkku on itse kertonut, kuinka 1950-luvun lopulta alkaen myös musiikkikasvatukseen kohdistui voimakkaita muutospaineita. Musiikkikasvatuksen murros, joka tapahtui osin samanaikaisesti peruskoulu-uudistuksen kanssa, ilmeni opettajien ja musiikkivaikuttajien piirissä voimakkaana pyrkimyksenä kehittää kansa- ja oppikoulujen musiikkikasvatusta.

Kankkusen mukaan Liisa Tenkku ja Ellen Urho olivat Suomessa muutoksen eturintamassa ainakin neljästä syystä:

Molemmat toimivat opettajankouluttajina 1960- ja 1970-luvuilla suomalaisen musiikkikasvatuksen näköalapaikoilla, joista käsin oli mahdollista vaikuttaa tuleviin musiikkikasvattajiin.
Heidän uudistuspyrkimyksensä, metodin kehittely ja kirjasarja-projektin suunnittelu ja toteutus, liittyivät sekä ajallisesti että tavoitteiltaan selvästi uuteen peruskouluun, jonka musiikkikasvatuksen perustaa he olivat näin rakentamassa.
He pyrkivät musiikkikasvatuksessa ottamaan määrätietoisesti huomioon uuden suomalaisen musiikin ja musiikkikulttuurin uudistumisen esille nostamat haasteet eli nivomaan musiikkikasvatuksen yhteen ajankohtaisen musiikkielämän ja oman aikansa musiikin kanssa.
Metodin hedelmällinen kehittely vaati tekijöiltään perusteellista kansainvälisiin vaikutteisiin perehtymistä, verkostoitumista ja työparin yhteisopiskelua.

      -----------------------------------------------------------------------------------------------
     "Liisa Tenkun musiikkitunnit ja äänikokeilut 1960-luvulla käynnistivät runsaan
     vuosikymmenen kestäneen kehityskulun, jonka tuloksena oli uudenlainen musiikin
     opetusmenetelmä."
     ------------------------------------------------------------------------------------------------

Suomalaisen kokonaisvaltaisen musiikinopetuksen ja äänimaisemaopetuksen historiaa voidaan jäljittää erääseen 1960-luvun helsinkiläiseen kouluun. Musiikinopettaja Liisa Tenkun kollega Matti Rautio ehdotti nykymusiikin kuuntelua äänilevyiltä luokassa. Tenkku innostui ideasta, sillä hän omien sanojensa mukaan kuului tavallaan itsekin uuden musiikin, avantgarden ”käännynnäisiin”. Alan uuteen kansainväliseen kirjallisuuteen tutustuneena hän ajatteli, että myös lapsia saattaisi kiinnostaa äänimateriaali sellaisenaan, jos äänillä alettaisiin leikkiä. Liisa Tenkku kertoo ikimuistoisesta Suomalaisen Yhteiskoulun neljäsluokkalaisten musiikkitunnista syksyllä vuonna 1963.

Minulle tuli siis tällainen hullu ajatus, että me teemme itse sitä modernia musiikkia. Ja kerran vaan aloitin: ”Kuulkaas! Nyt kun on syksy, kaikki muistavat, että miltä tuntuu, kun sataa.” Rummutin näin sormilla pöydän pintaan ja heti kaikki alkoivat tehdä samalla tavalla. ”Mutta samalla kun sataa, niin tuulee, eikös tuulekin? Huui–ii”Tein suulla tällaista tuulen ääntä ja kaikki oppilaat tulivat mukaan vaistomaisesti kädet mukana. ”Joo, mutta tuolla on hurja pilvi tulossa - nyt se tulee lähemmäksi.” Rummutin uudelleen sormilla: ”Nyt se kiihtyy, huu-ish! Mutta se onkin ukkonen! Olkaa te pojat nyt ryhmä, ja tehkää ukkosta! Mutta salama ja jyrinä - kuka se voisi olla?” Heti oli neljä kättä pystyssä ja oppilaat nousivat jo seisomaankin.

Tenkun mukaan seuraavilla musiikkitunneilla jatkettiin äänileikkiä yhä uudestaan ja uudestaan, mutta joka kerta siihen lisättiin jotakin uutta. Oppilas sai tulla johtamaan ryhmiä ja näyttämään kapellimestarina, koska sataa ja kuinka tuuli nousee tai laskee. Koulun musiikkiluokassa oli kelanauhuri valmiina ja yhdessä aikaansaatu teos päätettiin äänittää. Kun esitys oli nauhoitettu ja sitä kuunneltiin, kaikki nousivat innostuksesta seisomaan. Äänittäminen ja esittäminen kiinnostivat lapsia niin valtavasti, että he halusivat tehdä kaiken aina vain uudestaan ja paremmin.

Lopulta Liisa Tenkku ehdotti, että äänet pitäisi kuvata graafisesti ”nuoteiksi”, niille pitäisi keksiä kuvat ja symbolit. Kun hän pohdiskeli tätä tunnilla tarkoituksellisesti ääneen, oppilaat tulivat heti oma-aloitteisesti piirtämään ehdotuksensa taululle:

Ja siinä meillä oli oikeastaan ensimmäinen äänipartituuri, näiden lasten ehdotuksesta ja tekemänä – ja ihan vahingossa! Tämä oli minulle sellainen tunti, jota en ikinä unohda, kun ne lapset olivat niin innostuneita!

Rajuilma-äänileikistä alkoi useita oppitunteja kestänyt spontaani projekti, jonka tapahtumat seurasivat toisiaan kovalla vauhdilla. Oppilaiden kanssa toimiessa tapahtui paljon sellaista, mitä tunnin pitäjä ei ollut etukäteen suunnitellut. Uuden musiikkikasvatuksen opetusmenetelmän kehittyminen lähti näin liikkeelle ikään kuin itsestään.

     ---------------------------------------------------------------------------------------
     "Lapset innostuivat mahdollisuudesta tehdä äänikokeiluja ja omia äänimaisemia"
     ---------------------------------------------------------------------------------------

Lukuvuoden lopulla koulussa järjestytetyssä kulttuurikilpailussa pitemmälle soittaneitten ympärille muodostui 12 oppilaan ryhmä, johon kuului myös nokkahuiluja ja rytmisoittimia. Lisäksi itseään konkreettisen musiikin ryhmäksi kutsuva oppilasryhmä esitti äänisommitelmansa, joka oli ympäristöäänistä nauhalle koottu äänimaisema.

Liisa Tenkku oli tutustunut USA:ssa apuopettajana ollessaan lauluopetukseen ja muuhunkin opetukseen, josta osa perustui liikunnalliseen vapaaseen eläytymiseen. 1950-luvulla hän oli myös tutustunut uuteen elektroniseen musiikkiin sekä eri taiteita yhdistäviin kokeiluihin. Hän oli moderni avantgardisti.

Ellen Urho oli vuonna 1950 hakeutunut kansainväliseen musiikkikasvattajien koulutukseen, ja liittyi 1960-luvulta lähtien jäseneksi keskeisiin opettajajärjestöihin sekä Ruotsissa, Länsi-Saksassa, Englannissa että USA:ssa. Näin hän sai kätevästi järjestölehden mukana joka kuukausi uutta tutkimustietoa musiikin opettamisesta.

Äänipartituurit tulivat ensimmäiseksi kouluihin Englannissa 1970-luvulla koulukokeiluissa, joissa säveltäjät pääsivät syntetisaattoreineen luokkiin työskentelemään lasten kanssa.

Didaktisessa kirjallisuudessa alettiin korostaa lapsen oman osuuden ja luovuuden merkitystä kaikessa tekemisessä erityisesti 1960-luvulta alkaen. Uuden musiikin nousun myötä luovan ilmaisun esiinmarssi kytkeytyi sekä kansanvälisillä musiikkikasvatuksen foorumeilla että Suomessa muuttuneeseen käsitykseen musiikin materiaaleista. Näkemys, jonka mukaan äänet ja häly ovat samanarvoisia sävelten kanssa, nosti sointivärin etusijalle rytmin ja melodian sijasta. Tämä puolestaan antoi musikaalisuudesta ja taidoista riippumatta jokaiselle lapselle mahdollisuuden osallistua musiikin tekemiseen.

Suomalaisen peruskoulun esteettisen kasvatuksen tavoitteeksi määriteltiin alusta alkaen oppilaiden luovan toiminnan vaaliminen ja ohjaaminen (Komiteanmietintö 1970: A4, 44). Kun musiikin yhdeksi lähtökohdaksi määriteltiin jo itsessään vapautta korostava vapaa luova ilmaisu, pääteltiin, että musiikin tulisi olla ala-astetta lukuun ottamatta pääsääntöisesti vapaaehtoista.

     ----------------------------------------------------------------------------------
     "Liisa Tenkun ja Ellen Urhon kohtaaminen ja luovien voimien yhdistäminen oli suomalaisen
     musiikkikasvatuksen kannalta merkittävä, jopa käänteentekevä tapahtuma."
     -----------------------------------------------------------------------------------

Tenkku ja Urho eivät olleet ajatuksineen yksin. Muita 1960- ja 1970-lukujen samanhenkisiä musiikkikasvatuksen vaikuttajia tuona aikana olivat esimerkiksi Jukka Jarvola ja Erkki Pohjola.

He huomasivat, ettei Suomessa ollut riittävästi kokonaisvaltaisen opetustavan periaatteisiin soveltuvaa opetusmateriaalia eikä lähdeaineistoa.Tämän vuoksi he päättivät ensin tehdä musiikin koulukirjan. Siitä alkoi vuosikymmenen kestänyt peruskoulun musiikin oppikirjaprojekti, jonka tavoitteeksi tuli yhtenäisen, uudesta musiikista ja toiminnallisuudesta ja luovuudesta lähtevän metodisen ratkaisun löytäminen.

Vihreä Viserryskone -projekti

Kirjasarjan ensimmäinen osa, Vihreä Viserryskone, sai nimensä Paul Kleen maalauksen Zwitschermaschine mukaan. Koko projektin työnimeksi valittiin kirjan nimeä mukaillen Vihreä Viserryskone -projekti (The Twittering-Machine Project), joka kertoo osuvasti metodin teemoista – siinä ovat mainittuna sekä visuaalisuus, ääni että tekniikka. Koska sointiväri nousi uudella tavalla musiikkikasvatuksen lähtökohdaksi, metodia kuvattiin omana aikanaan myös käsitteellä Sointivärikasvatus. Tällä pyrittiin korostamaan eroa perinteiseen rytmistä tai melodiasta lähtevään musiikkikasvatukseen.

Oppikirjaprojektin rinnalla kulki alkuperäinen tavoite, musiikin opetusopin kirjoittaminen. Vuosikymmenen kestäneen työn tulokset julkaistiin nimellä Musiikin didaktiikka (1981), joka on edelleen ainut yhtenäinen peruskoulun musiikinopetusta varten tehty esitys Suomessa.

Sekä Ellen Urho että Liisa Tenkku toimivat opettajakoulutuksessa, joten heillä molemmilla oli hyvät mahdollisuudet kokeilla metodia ja vaikuttaa tuleviin opettajiin.

Tultuaan Sibelius-Akatemiaan Ellen Urho sai rehtori Taneli Kuusistolta ensimmäiseksi tehtäväkseen musiikinopettajakoulutuksen uudistamisen.Tuolloin musiikkikasvattajien opetussuunnitelman syventymiskohteisiin liitettiin ns. erikoistumiskurssit, joista yksi oli tarkoitettu musiikkileikkikoulusta kiinnostuneille opiskelijoille. Tästä Ellen Urhon suunnittelemasta kurssista alkoi varsinaisesti musiikkileikkikoulun opettajien koulutus.

Kirjasarjan opetuskokonaisuuteen valmistui viisi kirjaa, jotka ulottuvat esikoulusta peruskoulun neljännelle luokalle asti. Kirjat ovat Vihreä Viserryskone, Sininen Soittorasia, Punainen Posetiivi, Keltainen Kellopeli ja Sinivihreä Soittorasia. Kukin kirja sisältää oppilaan kirjan, äänilevyn sekä viimeistä kirjaa lukuun ottamatta myös opettajan oppaan. Jokaiselle luokka-asteelle suunniteltiin oma kirja, joka on kevyt ja kätevä käyttää.

Ellen Urho esitteli kirjasarjaa koko 1980-luvun ajan eri puolilla maapalloa. Metodi oli konferenssien ja korkeakouluvierailujen luentojen aiheena useiden Euroopan maiden lisäksi mm. USA:ssa Miamissa ja Washingtonissa, Kiinassa Pekingissä ja Shanghaissa, Japanissa Tokiossa, Australiassa Canberrassa sekä Israelissa Jerusalemissa ja Tel Avivissa. Kieliongelma hidasti metodin leviämistä ulkomaille, sillä menetelmästä ei ollut juuri mitään materiaalia saatavissa kuin suomeksi ennen vuotta 1976, jolloin kirjasarjan esite painettiin englanniksi.

     ------------------------------------------------------------------------------
     Vihreä Viserryskone (1972) lastentarhoille, esikouluille ja peruskoulun 1. luokalle

     Opettajan oppaan johdannossa esitetään koko kirjasarjan perustana olevat periaatteet ja
     näkemykset. Oppilaan kirjassa, joka sisältää 51 kansansävelmää eri maista ja maanosista,
     painottuvat laulaminen ja musiikkiliikunta. Laulut ja toiminta- ja kuuntelutehtävät on
     jäsennetty sen mukaan, mitä niiden avulla voidaan opettaa. Esimerkiksi äänenväriin liittyvät
     opetustavoitteet toteutuvat äänien jäljittelyssä, äänien muistamisessa, keksimisessä, erottelussa      ja äänisommitelman tekemisessä.
     --------------------------------------------------------------------------------

     --------------------------------------------------------------------------------
     "Ellen Urhon mukaan valmiiden kirjojen lisäksi oli suunnitteilla sarjan kuudes osa,
     sähköisen musiikin tekemisen ja tekniikan esille nostava Magic Musical Mobile."
     ----------------------------------------------------------------------------------

Menestystä ja kritiikkiä

Vihreä Viserryskone ja Sininen Soittorasia olivat myyntitilastojen perusteella käytössä noin viidessä prosentissa Suomen ala-asteen kouluista. Markkinaosuus lienee ollut kuitenkin suurempi, koska osa kouluista hoiti musiikinopetuksen kokonaan ilman kirjoja.

Vaikka kirjat saivat hyvää vastakaikua, Tenkun ja Urhon mukaan aika ei ilmeisesti ollut kypsä niiden ideoille, sillä kirjasarja herätti myös runsaasti kritiikkiä. Muutosvastarinta oli voimakasta: ei ollut vielä valmiuksia ottaa vastaan uutta ajattelua ja musiikkikäsitystä. Myöskään opettajakoulutus ei muuttunut toivotussa tahdissa.

Kirjantekijöiden kritiikin sietokyvyn piti olla hyvä, sillä arvostelua tuli sekä opettajilta, oppilailta että vanhemmilta. Säveltäjien mielestä musiikin tekeminen piti aloittaa nuoteista. Musiikinopettajat eivät hyväksyneet oppikirjaa, jossa ei ollut ”oikeita” nuotteja.

     ---------------------------------------------------------------------------------
     "Vapaasäestys oli tuohon aikaan tuntematonta ja Esa Helasvuon rytmikkäitä sovituksia
     pidettiin kouluun ja lapsille sopimattomina."
     ---------------------------------------------------------------------------------

Ellen Urho muistaa, että taideaineiden reviiriajattelu oli voimakasta ja perinteistä lauluun ja musiikinteoriaan perustuvaa musiikin opetustapaa puolustettiin. "Ei lauleta kunnolla ja anneta lapselle nuottiviivastoa! G:n paikka viivastolla oli kuin pyhä lehmä! Jopa lehtiin kirjoitettiin, että tällä tavalla ruvetaan opettamaan!"

Luovasta toiminnasta ei vielä tiedetty paljon tai se ymmärrettiin väärin.

     ----------------------------------------------------------------------------------
     "Liekö olleet liian vaikeita - osa opettajista vastusti, kun kotimaisia lauluja oli niin vähän, ja
     olisi pitänyt itse opetella paljon ulkomaisia lauluja ennen oppitunteja, ja muutenkin modernia
     taidemusiikkia vierastettiin."
     -----------------------------------------------------------------------------------

Kuuntelutaidon merkitys

"Kuuntelun korostaminen on yksi opetusmetodin vahvuuksista. Se saattaa kuitenkin kääntyä kompastuskiveksi, kun oppilaat eivät jaksa keskittyä ja herkistyä kuuntelemaan jatkuvassa äänien ja muiden virikkeiden tulvassa.

Tämän vuoksi kuuntelutaitoa tulisikin opettaa nykyaikana, jolloin tuntuu, että kukaan ei kuuntele oikeasti mitään. Pitäisi lähteä liikkeelle hiljaisuudesta. Pienetkin kuunteluharjoitukset ovat valtavan motivoivia lapsille, jos ne esitetään oikealla tavalla. Kuuntelemaan oppimisessa saatava ensimmäinen herkistyminen aikaan, sen jälkeen kuulee koiran juoksevan lumessa."

Radiossa ja televisiossa

Tenkun ja Urhon opetusmetodi oli esillä lukuisissa radion musiikkiohjelmissa, sillä molemmat tekivät kouluradio-ohjelmia. Liisa Tenkulla oli vuonna 1975 myös TV-sarja Vihreä Viserryskone, joka esitettiin viitenä sunnuntai-iltapäivänä. Ohjelmakonseptiin kuului aina laulu, kuuntelutehtävä ja äänipartituuri, jossa lapsi sai olla kapellimestarina. Tenkku muistaa ohjelmasta erään 5-vuotiaan pojan, joka sädehti onnesta päästyään partituurin loppuun täsmälleen yhtä aikaa musiikin kanssa.

Kokonaisvaltaisen musiikinopetuksen menetelmä The Discovery Method

Oman aikansa musiikista kiinnostuneet Liisa Tenkku ja Ellen Urho seurasivat aktiivisesti kaikkia uusia musiikkikulttuurin ilmiöitä, joilla saattoi olla seuraus- tai sovellusmahdollisuuksia musiikkikasvatuksessa. Tässä mielessä heidän yrityksensä suomalaisen musiikkikasvatuksen uudistamiseksi, musiikkikasvatusmenetelmä The Discovery Method, on selvästi oman aikansa tuote.

Liisa Tenkku ja Ellen Urho pyrkivät työssään vaikuttamaan aktiivisesti musiikkikasvattajiin ja musiikkikasvatuksen vallitsevaan opetustraditioon sekä yleensäkin käsityksiin musiikkikasvatuksen tehtävästä. Kun lisäksi viitataan siihen historialliseen tilanteeseen, jossa he loivat metodinsa, heitä voidaan pitää eräällä tapaa musiikkikasvatuksen avantgardisteina. He toivat muutoksen tuulet musiikkikasvatukseen oman aikansa musiikista, oppimis- ja kehityspsykologiasta sekä uusimmasta opettamisen menetelmiä ja sisältöjä koskevasta tutkimustiedosta.

ALKUPERÄINEN ARTIKKELI:
Musiikkikasvatus
The Finnish Journal of Music Education (FJME) Vsk. 12 nro 1 / Vol. 12 nr. 1
2009
Julkaisijat:Sibelius-Akatemia, musiikkikasvatuksen osasto
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, musiikkikasvatuksen koulutus- ja tutkimusyksikkö
Jyväskylän yliopisto, musiikkitieteen laitos

Lasten oma radio soittaa lokakuussa 2013 Viikon levyinä "Maailman lapset", "Sininen soittorasia", "Punainen posetiivi" sekä "Keltainen kellopeli". Nämä levyt myös esitellään Musiikkisokkelossa.

Musiikkisokkelo

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ellen Urho ja Liisa Tenkku - 1970-luvun uudet tuulet musiikinopetuksessa