perjantai 2. elokuuta 2013

Ipanapa Räp (2013)

ARVIO


Useita esittäjiä - Ipanapa Räp (2013)


Ipanapa räp (Sony Music, 2013)

Ipanapa-perheen seitsemäs albumi on nimensä mukaisesti pääosin räpäytystä. Minkälaista tarinaa kotimaisen räppi- ja rytmimusiikkiskenen valiojoukko lapsille tarjoaa, ja täyttyvätkö Ipanapa-brändin laatukriteerit?

Aluksi pitää todeta, että levyn ryhmä on mainio otanta suomalaisen rytmimusiikin kentästä 2010-luvun alkuvuosina. Mukaan on saatu sekä suurelle kansalle tuttuja artisteja että varsinaisen räppiskenen katu-uskottavia hahmoja, kuten Heikki Kuula, Teflon Brothers tai Timo Pieni Huijaus. Levyllä räppää tuoreita tähtiä malliin Sini Sabotage ja Mikael Gabriel sekä monessa suossa tarponeita konkareita kuten Asa, Tommy Lindgren ja Redrama - itse asiassa kuluneena kesänä Ricky Tick Big Bandin keulilla nähdystä kolmikosta olisi voinut Palefacenkin tälle levylle kuvitella, mutta hänpä antoi oman osuutensa Ipanapa-levyille jo kuusi vuotta sitten Ipanapa 1:llä hulvattomalla kielikylvyllään Hip hoppii Englantii. Ipanapa 1:llä oli myös Tommy Lindgrenin kaunis tuutulaulu Maa jossa kaikki on toisin.

Lastenlaulujen peruskysymys on yleensä kenelle ne on tehty. Onko tekstien yleisöksi ajateltu pienimpiä musadiggareita taaperoista 4-5-vuotiaisiin vaiko kenties esikoulua tai peruskoulun ensimmäisiä luokkia käyviä hiukan isompia lapsia? Kolmannen ryhmän muodostavat isompien sisarusten soittolistoja kuuntelevat esiteinit, joita pikku Matin auton kumin puhkeaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, kun mielessä kummitelevat jo pian alkava teini-ikä ja oman itsen etsintä - sekä tietysti jännittävät parisuhdeaiheet. Itsekin nyt nelikymppisenä muistan miettineeni ala-asteen pihalla popkappaleiden rakkaustematiikkaa ja sitä, miten laulu minua puhuttelee 10-vuotiaana. Ja miten niille Mintulle ja Villelle sitten kävi, kun pussauskopista pääsivät? Vai jäivätkö ne sinne? Hiphop-kulttuurissa on myös ominaisesti tietty määrä agressiivista uhoa sekä väkivaltakuvastoa - sellainen tuskin on siirrettävissä lapsille suunnattuihin teksteihin yhtä helposti kuin hevin mörköjä vastaan miekkailu. Vai onko?

Tällaisin miettein pyöräytin kuunteluun levyn, joka on tavallaan ensimäinen laatuaan: suomenkielinen lapsille tehty räplevy. Yksittäisiä kappaleita on toki julkaistu monia mainitun Hip hoppii englantii -raidan lisäksi. Mainittavia ovat ainakin Mariskan ja Orffien Hiiri kissalla säveltäjänä sekä Musatohtorien Puuroräppi, ja kaiketi Brädin vierailua Robinin Puuttuvassa palasessa voi pitää lapsiyleisölle räppäämisenä. Ja räppääväthän Smurffitkin. Mutta mitä on eturivin artistien lapsille tehty räp nyt kesällä 2013, aikana kun ala-asteikäiset diggaavat Jukka Poikaa ja eläkeläiset Cheekiä? Ipanapa räp, anna vastaus!

Astetta rankemmista Kallion tarinoistaan tunnettu Heikki Kuula avaa pelin hillittömällä Koirakaverilla, joka nostaa heti esiin aiemmat kysymykset. "Beibi saammä olla sun hauva, kieriä lattialla kuin hullu" on varmasti lapsesta hassun kuuloista, mutta aikuinen tulkitsee kertsin lainin hiukan toisin - toisaalta, onko siinä mitään vikaa? Onhan monessa muussakin viihteessä eri tulkinnan tasoja lapsille ja aikuisille, ja todennäköisesti tänään Kuulan lastenräppiä kuunteleva skidi räjähtää muutaman vuoden kuluttua hervottomaan nauruun tajutessaan, mitä on naperona rallatellut. Koirat haukkuu hau, koiratytöstä haaveillaan ja tässäkin on viittaus avaruuskoiraan, eli Kuula tuuttaa jotain hiukan jokaiselle ikäluokalle. Tämä lupaa hyvää loppulevylle.

Ipanapa räp ammentaa lopulta melko laajasta genrestä niin musiikillisesti kuin tekstienkin osalta. Levyllä on reggaepoljentoa, tiukempaa samplebiittiä ja elektronisempaa poppia sekä tarinoita lapsille, lapsista ja lapsuudesta. Redraman Isoveljen kengis on lastenlauluille tyypillistä kodin arkirealismia, ja hienosti svengaava Robottien siivouspäivä (Kuningas Pähkinä & Setä Tamu) scifi-satuun puettu opetustarina siitä, kuinka paikat kannattaa pitää siistinä - konventionaalinen lastenauluaihe sekin.

Räp venyy käsitteenä aika lailla, kun esimerkiksi Elokuun hyväntuulisessa kappaleessa Musikaalinen perhe sitä on käytännössä vain yksi pätkä, jossa lauletaan samaa säveltä, mutta ei kai se ole niin tarkkaa. Eikä ole tekijöiden tehtävä määritellä mitä on räp (tai rock tai jazz tai musiikki ylipäätään), vaan se jätettäköön myöhempien aikojen tutkijoille tai aiheeseen suurella sydänpalolla suhtautuvalle kriitikolle. Allekirjoittanut diggaa enemmän musiikkia kuin sen määrittelemistä. Elokuun biisi täyttää tarttuvuudellaan kaikki kesähitin ainekset.

Ensimmäinen levyn kahdesta huippukohdasta tulee viidennen kappaleen kohdalla, kun armoitettu pikapuheen mestari Tommy Lindgren kertoo Luurankomarssista, ja elektrotuotanto on aiheeseen sopivasti hiukan pelottava. Ipanapa onnistui jälleen tekemään lastenmusiikkia, jota aikuisetkin diggaavat, oli se lastenmusiikissa sitten tavoite tai sivutuote. Tekstin osalta monitulkintainen on myös Sini Sabotagen muuten hiukan vaisu prinsessalaulu, jossa ollaan "pihalla ilman viittaa kananlihalla".

Ihan kaikki levyn biisit eivät valitettavasti yllä kiitettävän tasolle sinänsä melko kovalla Ipanapa-asteikolla. Kun brändi on rakennettu sen lupauksen varaan, että maan johtavat popmuusikot näyttävät mihin pystyvät laadukkaan lastenmusiikin saralla, joukosta erottuvat valitettavasti ne raidat, joihin ei ole ihan yhtä paljoa eforttia laitettu. Esimerkiksi Stigiltä odotin jotakin mojovampaa kuin heppoisen loilotuksen merirosvoista. Toisaalta testiryhmän lapsiyleisö kyllä heilui tämänkin tahdissa.

JVG:n & PMMP:n värilaulun teksti on ensikuulemalta hiukan sekava, eikä nykylapsi takuuvarmasti tiedä, mitä ovat Deep Purple tai Donatello Turtle, mutta tässähän onkin oiva paikka vanhempien ja lasten harrastaa yhdessä. Vähiten lastenlaulumainen on Mikael Gabrielin nuoruusmuistelu, jossa koulun pahis laulaa sille pimulle, jota mä en ikin uskaltanu viedä limulle. Lapsi saattaa kysyä, mitä tarkoittaa, että tyttöön oli laiha mahis tai miksi kantsii olla kunnolla tai joutuu käymään mummolla, mutta lapsihan on terve kun se kyselee! Toinen lapsuuttaan muisteleva Timo Pieni Huijaus on niinikään tehnyt biisin, joka voisi aivan yhtä hyvin olla Ipanapan sijaan miehen omalla levyllä. Se ei tee kappaleesta lainkaan huonoa, päinvastoin.

Konventionaalisia aiheita kierrättää myös Teflon Brothers, joka kertoo kuinka tuhmat hammaspeikot pitää pestä pois, ja vihoviimeisenä koittaa levyn toinen ehdoton kohokohta: Nukkumasa on palannut kotiin nukutusreissultaan, muttei saakaan itse unta. Hienon tekstin ohella biisin kertsi on tarttuvuudessaan Asan taattua laatua. Ai että, tämä on hieno!

Kun lapsille on tehty punkrokkia, progea, jazzia, diskoa ja suunnilleen kaikkia muitakin genrejä, niin oli jo aikakin saada kokonainen lasten räppilevy. Siitä suuri kiitos Ipanapalle, vaikka ihan koko ajan ei osuttu napakymppiin. Yhdistelmä on hankala: pitäisi olla yhtenäinen näkemys siitä, kenelle levy tehdään, sillä taapero, koulun vasta aloittava ja varhaisteini ovat kolme kovin kovin eri ikäistä lasta. Tuotannosta vastaavat DJ PP, Jonas Karlsson ja Sakke Aalto ovat tehneet pääosin hienoa työtä, mutta parin raidan kohdalla kuulostaa kuin olisi menty hiukan turhan vauhdilla maaliin. Keskiarvo jää kuitenkin hienosti kiitettävän puolelle.

Suomessa on räpätty tavalla tai toisella yli 20 vuotta, ja viimeisen vuosikymmenen genre on ollut niin vahva ja suosittu, että on jopa vähän kummallista, että sitä huomataan vasta nyt tehdä lapsillekin. Jokohan pian TV:n lasten räppikisat tai genren suosio kansan syvien rivien keskuudessa poikisivat ensimmäisen varsinaisen lasten räppiartistin? Vai onko sellainen jo olemassa? Onko nuori räppäri Puhuva kone lastenmusiikkia? Koulumaailmassa ollaan nopeampia kuin levyteollisuudessa - siellä kuullaan päivittäin, mitä lapset kuuntelevat ja heidän musamakuunsa vastataan tekemällä energiansäästöräppiä, räppiä lasten oikeuksista tai vaikka  sanomalehden lukemisesta, kuten täältä voi lukea.

Ipanapa räp on hieno pelinavaus. Kielellä leikittely on parhaita asioita, mitä lapselle voi tarjota, ja on jo aikakin, että maamme puheammattilaiset astuvat kehiin.

8/10


Ipanapan kotisivu




1 kommentti:

  1. Satuttaako se hammaslääkäri tuolla levyllä niitä peikkoja vai sitä lasta, jos edellämainittu niin hirveää demonisointia. Samoin tuo mummolaan joutuminen, häh. Eikös se ole usein kiva juttu lapsille. En tajunnut, olenko liian vanha vai onko kyse slangijutuista joita en ymmärrä.

    Sini Taaki-sabotaakin biisi oli sukupuolirooleja korostava, ketä oikeasti kiinnostaa prinsessaleikki ellei aikuiset ole sellaiseen totuttaneet. Jos lyriikalla olisi haluttu rikkoa rajoja, olisi räpätty "jos oot poika, voit olla prisnessa", eli että kaikki lapset voi leikkiä mitä haluaa, mutta ei niin ei.

    Hieno saavutus sinänsä, että rap-levy on tehty lapsille ja kokonaisuus on kohtuullisen hyvä. Toivottavasti näitä tulee lisää.


    VastaaPoista